This free survey is powered by
0%
Exit Survey
 
 
Tällä kyselytutkimuksella selvitetään Kokemäellä sijaitsevan Korkeaojan alueen asukkaiden mielipiteitä koskien kylän kehitystä. Kyselyn tulokset luovutetaan Kokemäen kuntapäättäjille osana Korkeaojan koulun lakkauttamisesitykseen liittyvää prosessia. Kyselyyn on annettava kotiosoite, jotta ristikkäisvastauksen mahdollisuus pois suljetaan ja tutkimustuloksista tulee mahdollisimman luotettavia. Osoitetietoja ei julkisteta. Kyselyä käsitellään vain kokonaisuudessaan ja sen tuloksia niin, että yksittäisiä vastauksia ei voida yhdistää yksittäiseen vastaajaan.

Kyselyn järjestävät Aapo Korkeaoja ja Lauri Välimäki.

Pääset kysymyksiin painamalla alla olevaa continue-painiketta.
 
 
 
* Osoite
   
 
 
 
Ikä
   
 
 
 
Kuinka monta henkilöä asuu taloudessanne?
   
 
 
 
Kuinka moni heistä on koululaisia tai päivähoidettavia?
   
 
 
 
Mikä oli asuinkuntanne ennen Kokemäkeä?
   
 
 
 
Mikä vaikutti asuinpaikkanne valintaan (voitte valita 1-3 kohtaa)?
 
Korkeaojan koulu
 
Korkeaojan päivähoitomahdollisuus
 
Sukulais- tai muut ihmissuhteet
 
Työpaikka
 
Kyläyhteisö
 
Muu (Mikä?)
 

 
 
 
Miten koulun tai päivähoidon mahdollinen lopettaminen vaikuttaisi teihin (voitte valita 1-2 kohtaa)?
 
Harkitsisisimme poismuuttoa Kokemäeltä
 
Harkitsisisimme lastemme sijoittamista kouluun/päivähoitoon muualle, kuin Kokemäelle
 
Asia ei vaikuttaisi mitenkään
 
Asia vaikuttaisi muuten (Miten?)
 

 
 
 
Mikä on luontevin asiointisuuntanne (työ ja vapaa-aika) (voitte valita 1-2 kohtaa)?
 
Pori
 
Kokemäki/Tulkkila
 
Harjavalta
 
Sastamala
 
Huittinen
 
Muu (Mikä?)
 

 
 
 
Mikä voisi olla Korkeaojan koulun kehityssuunta tulevaisuudessa (voitte valita useita kohtia)?
 
Koulun toiminnan tulisi pysyä ennallaan
 
Koulun yhteyteen voitaisiin perustaa vanhuspalveluja tuottava yksikkö
 
Koulu voisi toimia opetuksen uusien toimintamallien kokeilukouluna
 
Koulu voisi toimia erityis- ja pienryhmäopetuksen sekä normaaliopetuksen yhdistelmäkouluna

 
 
 
Mikä tulisi olla Korkeaojan alueen kehityssuunta (voitte valita 1-2 kohtaa)?
 
Kylälle voitaisiin kaavoittaa asuntoja ja vahvistaa asukashankintaa
 
Olen valmis harkitsemaan uutta yritystoimintaa tai investointia, jos kunta lähtee tukemaan yritystoiminnan kehittämistä kylälle
 
Olen valmis sitoutumaan pieneen talkootyöhön koulun tukemiseksi
 
Muu (Mikä?)
 

 
PALJON KIITOKSIA VASTAUKSISTANNE